Dameista ja niiden käytöstä

Lyhyt kuvaus, mitä damit ovat ja mihin niitä käytetään.

Mikä on dami eli dummy?

 Suomen sivistyssanakirjassa kerrotaan näin >

dummy: epäaito, keino-, keinotekoinen, teko-, epätodellinen. 

Damien tarkoitus on kuitenkin korvata riista koirien koulutuksessa.

Damit (dummyt) ovat siis  tarpeellinen osa harjoittelua. Niiden avulla harjoitellaan noutoja.

Damit on perinteisesti valmistettu kestävästä puuvillacanvaskankaasta ja täytetty tiiviisti muovikuulilla. Damiin on kiinnitetty myös pieni narulenkki helpottamaan heittämistä ja miksei kantamistakin.

Osassa dameissa on myös  nauhoja, jotka lepattavat damia heitettäessä.

Markkeerausdamit ovat kaksivärisiä.

Vesityöskentelyssä käytetään dameja, jotka kelluvat varmuudella pitkään.

Dameja ei koskaan ole liikaa, joten niitä kannattaa hankkia heti aluksi useampia. 10-15 damilla pärjää harjoittelussa pääsääntöisesti hyvin.

Dummyn värillä on väliä

On harjoituksia, joissa koira ei saa liian helposti löytää dameja (esim. haku) ja niitä, joissa helppo löytyminen on eduksi (esim. ohjaus). On siis hyödyllistä omistaa erivärisiä dameja. Koira näkee helposti valkoisen, mutta vihreän ja punaisen se näkee huonosti ja lähes samanvärisenä.

Ohjaajalle taas vihreä dami voi olla haastava löytää luonnosta.

Dameja käytetään esim. seuraavissa noutoharjoituksissa:

  • Vapaa haku:Dameja viedään maastoon merkitylle alueelle. Alue täytetään tasaisesti eli dameja laitetaan lähelle ja kauemmaksikin. Koira lähetetään hakuun ja se etsii ja palauttaa damit ohjaajalle itsenäisesti.
  • markkeeraus: Koiralle heitetään markkeerausdami. Koira näkee tai kuulee pudotuksen ja se noutaa damin putoamispaikan muistikuvan perusteella.
  • ohjaustehtävä: Damit viedään koiran näkemättä paikoilleen maastoon. Koira lähetetään hakuun ja koiraa ohjataan suullisin käskyin, pillin ja käsimerkkien avulla paikkaan, jossa dami on.

 

              D A M I K A U P A S T A   V Ä H Ä N  E R I L A I S E T  DAMIT

 

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa alkaen.

Verkkokauppa

Damikauppa/Tmi Anun Auto
Oitintie 1204
12100 OITTI

+358445240017
info@damikauppa.fi
www.anunauto.fi
1826216-4

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Damikauppa yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Damikauppa/Tmi Anun Auto
Oitintie 1204
12100 OITTI

+358445240017
info@damikauppa.fi
www.anunauto.fi
1826216-4

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.